Millainen väitöskirja siitä sitten tulee?

 

Kuva: Alexander Grey, Pexels.

 

Millainen väitöskirja siitä sitten oikein tulee? Mitä sinä tarkalleen ottaen nyt sitten tutkit? 

Nämä ovat kysymyksiä, joihin väitöskirjatutkija törmää usein tutkimustyötä tehdessään. Kyseiset kysymykset ovat myös tulleet itselleni tutuiksi sen jälkeen, kun aloitin väitöskirjan suunnittelemisen tämän vuoden alussa. Koko tutkimusideaa voi olla vaikea tiivistää yhteen blogipostaukseen, mutta aion yrittää parhaani. Siispä kerron tässä teille, mitä oikein tutkin.

Mitä ja miksi?

Tutkimukseni lopullinen otsikko etsii vielä muotoaan, mutta sen keskeiset ajatukset ovat pysyneet koko ajan samoina. Tarkastelen kulttuurihistorian väitöskirjassani suomalaisten sukupuolivähemmistöjen eri media-alustoilla tekemää aktivismia vuosina 1960-2000. Päätavoitteenani on tutkia sitä, miten sukupuolivähemmistöt ovat kertoneet omista kokemuksistaan medioiden välityksellä. Analysoin myös sitä, miten kertomuksissa käytetyillä tunnepitoisilla vaikutuskeinoilla on pyritty vaikuttamaan sukupuolivähemmistöjen asemaan yhteiskunnassa. Luen tutkimuksessani sukupuolivähemmistöihin kaikki sukupuoli-identiteetiltään sekä identiteettiin kytkeytyvältä sukupuolen ilmaisultaan moninaiset ihmiset (esim. transvestiitit, transsukupuoliset, intersukupuoliset, muunsukupuoliset... jne), jotka eivät ole cissukupuolisia tai heidän sukupuolikokemuksensa ja sukupuolen ilmaisunsa rikkoo aikakauden normeja.

Aikarajaukseni kattaa väitöskirjassa ajanjakson, jolloin sukupuolen moninaisuuteen kytkeytyviä sukupuolikokemuksia sekä identiteettejä patologisoitiin, ja tietoa sukupuolivähemmistöistä oli todella vähän. Vaikka Suomen ensimmäinen sukupuolenkorjausleikkaus toteutettiin 1950-luvun aikana, tietoisuus transihmisten hoidon tarpeesta kasvoi lääkäreiden ja psykiatrien keskuudessa hitaasti. Esimerkiksi vielä 1980- ja 1990-luvulla terveydenhuollossa saatettiin jossain määrin ajatella, että sukupuolen moninaisuus johtuu mielenterveyden häiriöstä tai on luokiteltavissa 'sairauden' kategoriaan. Ajatusmaailman muuttumisen hitautta kuvaa myös se, että homoseksuaalisuus poistettiin tautiluokituksesta Suomessa vuonna 1981, kun taas transvestisuus poistettiin luokituksista vasta vuonna 2011.

Käsityksiämme sukupuolen moninaisuudesta ovat muokanneet myös tutkimani aktivistit, jotka ovat levittäneet tietoa sukupuolivähemmistöistä kertomalla omista kokemuksistaan esimerkiksi lehtihaastatteluissa. Tarkastelemani aikakausi onkin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aktivoitumisen aikaa Suomessa. Ensimmäinen yhteinen rekisteröity yhdistys Psyke ry perustettiin vuonna 1968, ja sukupuolivähemmistöjen omien yhdistysten nousukausi alkoi 1980-luvulta alkaen. Näissä yhdistyksissä sekä itsenäisesti toimineet aktivistit haastoivat yleisiä käsityksiä siitä, mitä on olla mies, nainen tai jotain näiden määritelmien väliltä tai ulkopuolelta.

Vuosien 1960-2000 välillä Suomessa oli voimassa myös homoseksuaalisten tekojen kehotuskielto, joka saattoi vaikeuttaa myös sukupuolivähemmistöistä tiedottamista. Pro gradussa tekemäni tutkimuksen mukaan jotkut toimittajat sekä toimitukset sekoittivat seksuaalivähemmistöt sukupuolivähemmistöihin ja sukupuolen moninaisuutta käsittelevä lehtiartikkeli saatettiin sensuroida vetoamalla kehotuskieltoon tai aiheen arkaluontoisuuteen. Kehotuskiellolla yritettiin rajoittaa homoseksuaalisuudesta positiiviseen sävyyn kertomista esimerkiksi julkisissa medioissa, ja se kumottiin vuonna 1999.

Suomalaisten sukupuolivähemmistöjen aktivismin historian tutkiminen on erittäin tärkeää, sillä aihepiiriä ei ole juurikaan vielä tutkittu ja pirstaleinen tieto aiheesta on vaarassa hävitä. Tutkimuksessa tärkeää minulle on myös nostaa esiin aktivisteja, heidän tekemää työtään sekä omaa ääntään. Aktivistien oma ääni on tärkeä lisä suomalaisen sukupuolen moninaisuuden historian tutkimiseen, sillä tutkimanani aikakautena lääkäreillä ja ulkopuolisilla asiantuntijoilla oli suuri rooli sukupuolten rajoja määriteltäessä. On siis tärkeää tutkia, miten sukupuolivähemmistöt ovat itse asian medioissa kuvanneet, vaikka mediasta saatavat tiedot ovat pirstaleisia ja tekstit toimitusten läpäisemiä. Nämä aktivistien ja toimittajien yhteistyönä syntyneet kuvaukset paikkaavat kuitenkin kotimaisessa transhistoriassa ammottavia suuria aukkoja - edes vähän.

Millainen väitöskirja siitä sitten tulee? Se jäänee nähtäväksi. Tällä hetkellä suunnittelen haastatteluita tutkimusta varten. Tutkimuksen johdantokin rakentuu vähitellen. Hyvä siitä varmaan tulee...

Esimerkkilukemistoa:

Johanna Pakkanen & Kati Mustola (toim.): Sateenkaari-Suomi. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa. Like, Helsinki 2007.

Lehtonen, Jukka: Tahmeasti paraneva tautiluokitus. Sateenkaarihistorian ystävien kirjoituksia, verkkojulkaisu 2021: https://sateenkaarihistoria.fi/tahmeasti-paraneva-tautiluokitus/. 

Lukkarinen, Jean: Kirjeenvaihtoa, vertaistukea ja vaikutustoimintaa. Dreamwear Club ry, sukupuolivähemmistöjen toimijuus ja toiminnan tilat Suomessa vuosina 1990-2011. Kulttuurihistorian pro gradu -tutkielma 2021. 

Parhi, Katariina: Sopeutumattomat - Psykopatian historia Suomessa. Siltala, Helsinki 2019.

Parhi, Katariina: Boyish Mannerisms and Womanly Coquetry: Patients with the Diagnosis of Transvestitismus in the Helsinki Psychiatric Clinic in Finland, 1954–68, Med Hist 2018, 62(1), 50-66.

Rastas, Merja: Oikeus oman identiteetin mukaiseen elämään? Tutkimus transseksuaalien elämästä ja asemasta Suomessa. Sosiaali- ja terveyshallituksen raportteja, VAPK-Kustannus, Helsinki 1992.

Saloheimo, Anukatariina: Terveydenhoidon ihmetekoja - kymmenettuhannet sairaat tervehtyivät virastopäätöksellä! Sateenkaarihistorian ystävien kirjoituksia, verkkojulkaisu 2021: https://sateenkaarihistoria.fi/terveydenhoidon-ihmetekoja-kymmenettuhannet-sairaat-tervehtyivat-virastopaatoksella/.