Vuosi raiteilla - vuosi haastatteluja

 

Kuva: doctor-a, Pixabay.

Vuosi 2024 on kulunut monin tavoin raiteilla. Olen tuijotellut tähän mennessä junan ikkunasta ulos miltei 10 000:n kilometrin verran. Raiteet ovat vieneet minua eri puolille Suomea tekemään väitöskirjani haastatteluita. Raiteet ovat kuljettaneet minua myös puhumaan tutkimuksestani erilaisiin tapahtumiin ja konferensseihin. Samalla olen yrittänyt pitää kiireistä tutkijan elämää raiteilla niin, että pysyn itse junan kyydissä. 

 

Haastatteluprosessi - helppo nakki?

Kun aloin suunnitella väitöskirjaani ja sen haastatteluita vuonna 2023, luulin tuntevani haastatteluiden tekemisen jo läpikotaisin. Olinhan haastatellut jo vuonna 2021 valmistuneessa kulttuurihistorian gradussani transfeminiinien tukijärjestön Dreamwear Club ry:n aktivisteja. Eihän se ole, kuin hypätä nauhurin kanssa junaan, tehdä haastattelu ja matkustaa takaisin. Ihan perushommaa, nopeaa ja tehokasta - ajattelin. Oikeasti haastatteluiden tekeminen on vaatinut paljon työtä.

Vuonna 2023 tehokkaita suunnitelmia tehdessäni en ollut huomioinut sitä, että viime haastattelukierroksellani päällä olivat niin sanotut koronavuodet. Tein gradussani suurimman osan haastatteluista videopuheluin Zoomissa tai puhelimen välityksellä. Haastattelut eivät siis vaatineet paljon aikaa työpäivistä, sillä tapasin kahdeksasta henkilöstä ainoastaan kaksi kasvotusten. Tänä vuonna väitöskirjahaastatteluita on kerääntynyt yhteensä kymmenen kappaletta. Kymmenestä kohtaamisesta seitsemän on ollut kasvotusten. Olen tavannut aktivisteja heidän kotonaan ja erilaisissa museoilta, järjestöiltä sekä kirjastoilta saatavissa työskentelytiloissa. 

On sanomattakin selvää, että lähihaastatteluiden tekeminen vaatii enemmän aikaa, rahaa ja järjestelemistä kuin etähaastatteluiden toteuttaminen. Etähaastattelussa haastattelupaikan ja ajan sopiminen oli yleensä joustavampaa, sillä kaksi tuntia koneen tai puhelimen ääressä on yleensä helppo asettaa kalenteriin sopivaan paikkaan. Lähihaastattelulle voi taas joutua varaamaan kalenterista helposti kolme päivää. Suunnitteluun pitää sisällyttää aikaa kohteeseen matkustamiselle, haastattelun tekemiselle, syömiselle, kohteessa yöpymiselle sekä kotiin palaamiselle. Tämän kaiken lisäksi aikatauluihin tarvitaan joustoa - jos raiteet vievät vaikka vahingossa väärään suuntaan tai ihan uusille urille.

Lähihaastatteluita tehdessäni olen esimerkiksi ensimmäistä kertaa elämässäni yöpynyt niin paljon hotelleissa, että olen jopa ansainnut palkinto-öitä. Hotellien bonusohjelmat sekä edullisten hintojen kyttääminen ovat tulleet siis tulleet projektin aikana tutuiksi. Matkustamiseen on uponnut myös aikaa. Pisimmät reissut ovat tällä hetkellä kestäneet noin kolmesta neljään päivään. Olen kerännyt reissujen aikana myös aktivistien kotiarkistoista lehtileikkeitä ja muuta media-aineistoa. Aineistojen kerääminen vaatii itsessään myös työaikaa päivän tai pari, sillä aineistot on hyvä dokumentoida esimerkiksi taulukkoon, jotta niiden tiedot säilyvät myös kotiin palaamiseen asti. 

 

Haastattelu = jatkuva prosessi

Työn tekeminen ei myöskään lopu haastattelusta kotiin palaamiseen. Olen ollut omassa projektissani niin "vanhanaikainen", että olen kirjoittanut kaikki nauhat auki tekstiksi käsin. Tein tämän päätöksen myös tietosuojasyistä: tiedot pysyvät tällä tavalla vain minun käsissäni tutkimuksen tekemisen aikana. Nauhojen auki kirjoittamiseen, eli litterointiin, olen saanut uppoamaan aikaa noin viikosta kuukauteen. Kaikki riippuu siitä, mitä kaikkea muuta litteroinnin ohella pitää tehdä. 

Omalla tahdillani ja tarkkuudellani yhdeksän haastattelua litteroi (mitään muuta samalla tekemättä) noin neljässä kuukaudessa. Projektia ennen kuulin supertehokkaista litteroijista, jotka tekevät tunnin nauhasta per päivä. Nopeasti huomasin, että minun kohdallani tämä tavoite ei todellakaan toteudu, sillä olen tehnyt teksteihin pikkutarkkoja huomioita esimerkiksi puheen painotuksista. Supertahdilla tällaiset huomiot olisivat jääneet tekemättä - ja teksti olisi vilissyt samalla kirjoitusvirheitä.

Litteroinnin jälkeen valmiit tekstitiedostot tarkistetaan haastateltavalla, ja haastatteluista täytetään myös (kaiken muun paperisodan ohella) säilyttämistä varten arkistointilomakkeet. Arkistoinnin suhteen olen ollut onnekas siinä, että sateenkaarihistorian arkistoaineistoa säilyttävän Työväen Arkiston henkilökunta on auttanut minua paljon projektini aikana. Olemme esimerkiksi käyneet yhdessä läpi arkistointiin ja tietosuojaan liittyviä kysymyksiä sekä järjestäneet keskustelupainotteisen kahvituksen sukupuoli- ja transaktivismia Suomessa tehneille aktivisteille.

Haastatteluiden tekeminen onkin oikeastaan opettanut sen, että ne ovat jatkuva prosessi. Vaikka matkan kuinka suunnittelisi suoraviivaiseksi ja mutkattomaksi, sen varrella voi tapahtua kaikenlaista. Juna voi myöhästyä ja yhteys katketa. Haastattelukutsut voivat hukkua roskapostiin. Mutta prosessi voi antaa kaikkea muutakin. Se voi tarjota kohtaamisia, kiinnittymisiä sekä jatkuvasti uutta tietoa.

Antoisia kahvihetkiä ja tietoa kartuttavia tilanteita

Kuva: Engin_Akyurt, Pixabay.

Lähihaastatteluissa ihmisten kohtaaminen on ollut erilaista verrattuna etähaastatteluihin. On toisenlaista kohdata haastatteluun osallistuva henkilö kasvotusten, kuin keskustella hänen kanssaan puhelimessa. Vaikka etähaastatteluissa voidaan päästä lähellekin tutkimukseen osallistuvaa henkilöä, niihin käytetty aika on kokemukseni mukaan paljon rajatumpaa ja keskustelun sävy virallisempaa. Gradussani haastattelun tekeminen saattoi kestää etänä juuri sen sovitun kaksi tuntia, koska haastatteluun ei välttämättä kuulunut muita kohtaamisia. Väitöskirjassa olen pyrkinyt jättämään myös etäkohtaamisiin aikaa kohtaamiselle ennen haastattelua ja sen jälkeen.

Kasvotusten tehdyissä haastatteluissa enemmänkin sääntö kuin poikkeus ovat olleet haastattelua ennen tai haastattelun jälkeen käydyt kahvikeskustelut. Näiden keskusteluiden aikana olemme esimerkiksi käyneet aktivistien kanssa läpi tutkimustani ja pohtineet yleisesti sukupuolen moninaisuuden määrittelyn historiaa. Jos haastatteluun osallistuva on halunnut, olen ottanut myös etähaastatteluissa aikaa keskustella hänen kanssaan esimerkiksi puhelimessa haastattelun päätyttyä. 

Kahvi- ja keskusteluhetket ovat olleet minulle tutkimuksen tekijänä antoisia, sillä ne ovat auttaneet minua tutustumaan haastateltavaan henkilöön ja hänen tapaansa hahmottaa maailmaa. Henkilön ajattelutapaan tutustuminen on niin ikään ohjannut minua esittämään tarkempia kysymyksiä itse haastattelutilanteessa. Kohtaamisissa minulle itselleni tärkeintä on ollut tavata minua vanhempia trans- ja sukupuoliaktivisteja. Heihin tutustuminen on tehnyt sekä sateenkaarevan menneisyyden että tulevaisuuden kuvittelun mahdolliseksi.

Raiteet vievät kohti tulevaa

Vaikka haastatteluiden tekeminen on tähän mennessä vaatinut paljon aikaa, energiaa ja työtä, en vaihtaisi vuoden aikana keräämiäni kokemuksia pois mistään hinnasta. Historiantutkimuksessa haastatteluiden tekeminen ei ole tavallisin tapa kerätä aineistoa, sillä tyypillisesti tutkimamme henkilöt ovat jo edesmenneitä, eikä heiltä voi enää kysyä, miten he asiat omin sanoin kokivat. Parasta haastatteluiden tekemisessä on ollutkin se, että olen saanut kuunnella, miten haastateltavat ovat pohtineet omia kokemuksiaan kriittisin silmin ja haastaneet omaa ajatteluani sukupuolen moninaisuuden historiasta Suomessa.

Aktivistien kanssa keskustelu on myös saanut minut ajattelemaan asioita uusista näkökulmista. Esimerkiksi heidän keräämänsä aineistot ovat valottaneet minulle sitä, miten tieto sukupuolen moninaisuudesta liikkui ja tallentui Suomessa vuosien 1960-2000 välillä. Olen nähnyt tietoa kerätessäni esimerkiksi lehtileikkeitä, kirjojen paperikopioita sekä itse tehtyjä piirtoheitinkalvoja. Tällaisen tiedon kerääminen ei olisi ollut yhtä lailla mahdollista, jos en olisi jalkautunut haastattelemaan aktivisteja.

Ensi vuonna tutkimuksen raiteet kuljettanevat minua vähemmän haastatteluiden pariin ja enemmän kohti lehti- ja media-aineiston etsimistä. Seuraavana tavoitteena olisi saada kerättyä lehtileikkeleet sekä televisio- ja radio-ohjelmat siten, että pääsisin kirjoittamaan työtä täyspäiväisesti. Samalla tavoitteenani on löytää tasapaino raiteilla kulkemisen, vapaa-ajan, tutkimustyön tekemisen ja erilaisissa sateenkaarihistorian tapahtumissa käymisen välille. 

Sekään ei ole mikään helppo nakki. On kuitenkin luotettava siihen, että projekti (kuten junakin) kulkee omalla vauhdillaan kohti seuraavaa asemaa.

Kuva: Pixifant, Pixabay.